Miksi haluan esitellä kotiani julkisesti?

Kun julkaisin postauksen siitä, kuinka kodistamme tehtiin lehtijuttu, jaoin sen eräässä Facebook-ryhmässä. Jako sai aikaan todella mielenkiintoisen keskustelun, jossa pohdittiin muun muassa sitä, miksi ihmiset ovat tänä päivänä valmiita avaamaan kotinsa kaikelle kansalle. Keskustelu sujui hyvässä hengessä, mutta sen jälkeenkin jäin pohtimaan, miksi oikeasti haluan esitellä kotiani julkisesti ja kuinka minusta edes tuli sisustusbloggaaja?

Keskustelussa nostettiin esille monia hyviä näkökulmia. Osa pohti, eikö koti ole oma pyhä paikka, jonne hiljennytään iltaisin? Ja että siinä mielessä sitä ei tarvitsisi esitellä muille (mutta kuitenkin he ovat sisustusryhmässä katselemassa kuvia toisten kodeista). Keskustelua käytiin myös siitä, onko kodista tullut enemmän harrastus ja onko edullisten huonekalujen tarjonta ja kierrätyksen trendikkyys helpottanut sisustamisen aloittamista. Esille nostettiin myös suomalainen vaatimattomuus mutta toisaalta myös ylpeys omasta kodista.

IMG_4411-2

En koskaan ajatellut alkavani sisustusbloggariksi, vaan haluni kirjoittaa rajautua vähitellen enemmän ja enemmän sisustamiseen ja kotiin. Kaikki tapahtui sattumalta. Halusin kirjoittaa, joten blogin aloittaminen tuntui luonnolliselta. Sisustus taas rajautui aiheeksi, koska koin olevani hyvä siinä ja koska minulla oli sen suhteen mahdollisesti jotain annettavaa.

Muistan joskus miettineeni, viitsinkö julkaista kuvaa makuuhuoneestamme, koska koin sen olevan tilana henkilökohtainen. Nyt parin vuoden jälkeen en koe edes kodinhoitohuoneen likapyykkikasan olevan liian privaatti julkaistavaksi. Kotimme jokainen kulma on jo aika nähty, ja varsinkin Instagram-tarinoiden puolella olen näyttänyt myös arkisotkuamme enemmän kuin tarpeeksi.

IMG_4395pinossa_midmod_sisustus_050518 10

Vaikka näennäisesti jakaisin elämästämme paljon täällä ja muissa kanavissani, ovat ne asiat vain pintaan. Vaikka jakaisin kuvan arkisotkustamme, on se silti vain yksi kuva, joka realismistaan huolimatta on käynyt läpi yhden jos toisenkin suodattimen. Minulla on aiheita, joista en halua kirjoittaa nyt enkä tulevaisuudessa. Kaikki se todellinen elämä ongelmineen on piilossa. Minä tiedän tämän ja tiedän teidänkin tietävän.

En ole koskaan haaveillut olevani julkkis, vaikka tietenkin haaveilen helposta luksuselämästä. Kukapa meistä ei siitä haaveilisi. Vaikka olen viettänyt lukuisia tunteja pilvilinnan käytäviä kulkien, pieni realisti minussa tietää, etten ole Isabella Löwengrip enkä edes köyhän miehen Laura Tirkkonen. Tiedän, etten koskaan tule olemaan se ”koko kansan tuntema” bloggaaja ja hyvä niin.

Pienenä bloggarina olemisessa on omat hyvät puolensa, vaikka yhteistyötarjouksia ja maksettuja matkoja ei tyrkytetäkään ovista ja ikkunoista. Ketään ei kiinnosta tekemiseni niin paljon, että siitä saisi juoruketjun aikaiseksi sille v:llä alkavalle keskustelufoorumille. Tiedän, että blogini on ainakin kerran kyseisellä sivustolla mainittu, mutta sekin kommentti oli hyvässä hengessä esitetty ja sivuutettiin saman tien, sillä toisen bloggarin negatiivinen arvosteleminen oli vain niin paljon mielenkiintoisempaa.

IMG_4356pinossa_midmod_sisustus_050518 6

On ristiriitaista väittää, että en halua julkisuutta ja samalla kuitenkin iloitsen lehtijutusta ja jaan kuviani milloin missäkin.

Jokaisessa meissä asuu pieni narsisti, ja myönnän, että ajatus haastattelusta ja lehtijutusta miellytti omaani kovasti. Mutta toisaalta taas sitä epävarmaa sisustajaa ilahdutti, kun joku muukin sattui pitämään laittamaani kotia kivana. Työminä taas oli puhtaasti kiinnostunut siitä, miten juttu syntyy ja mitä kulisseissa tapahtuu.

Facebook-ryhmissä jaan linkkejä blogiin ja kuvia kodistamme ihan vain mainostaakseni blogia ja saadakseni näkyvyyttä. Mainostus nostattaa näyttökertoja ja tuo uusia lukijoita. Niiden lukujen kasvu mahdollistaa taas kaupallisten yhteistöiden kasvun. Kehut ja satunnaiset ihailut siinä sivussa ovat vain plussaa – eihän kukaan kritisointia haluakaan. Toki olen saanut myös vähän vähemmän mukavia kommentteja, mutta pahimmalta olen edelleen onneksi säästynyt.

IMG_4379pinossa_midmod_sisustus_050518 8

Palataanpa nyt takaisin keskusteluun, josta kaikki sai alkunsa. Keskustelussa pohdittiin sitä, onko kodin julkinen esittely tämän aikakauden juttu. Että onko some tehnyt siitä helpompaa, suotavampaa ja onko se ihan vain meidän nuorison juttu? Ikäkysymys tämä ei taatusti ole, mutta se on varmasti totta, että meille kännykkä kädessä kasvaneille asioiden jakaminen somessa on luonnollisempaa. Lisäksi väitän, että some on helpottanut sisustamista, kun inspiroivia kuvia ja ideoita on tarjolla tuhansittain vain yhden hashtagin takana. Itse ammennan inspiraatiota muiden kuvista, joten miksi en jakaisi omia ideoitani muille takaisin.

Kiitos edullisten huonekalujättien, sisustamisesta on myös tullut helpompaa ja halvempaa. Lähes kaikilla meistä on mahdollisuus sisustaa koti kauniiksi, ja monella sisustamisesta onkin tullut harrastus. On olemassa ihmisryhmä, joka käyttää sunnuntai-iltapäivänsä sommittelemalla lipaston päälle uutta asetelmaa. Mitä muuta se enää olisikaan kuin harrastamista.

Meillä kaikilla on omat syymme avata julkinen Instagram-tili, kirjoittaa blogia tai jakaa kodistaan kuva Facebookissa. Miksi minä teen niin? Koska olen kodistani ylpeä ja pidän sitä viihtyisänä. Kotini on samalla myös harrastukseni, ja haluan antaa inspiraatiota takaisin siinä missä itsekin olen sitä saanut. Ja tietenkin se on oleellinen osa blogiani, joka syntyi halusta kirjoittaa, ei halusta esitellä elämääni.

 

Lue myös: Tappoiko netti persoonallisen sisustamisen?
Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

6 kommenttia “Miksi haluan esitellä kotiani julkisesti?

  1. Hyvä kirjoitus! Kiitoksia. Samaistun ajatuksiisi avoimesta kodista aina ei niin tunnettuun blogiin ❤ harrastushan tämä vain on, eikä minusta niin vakavaa vaan nimeomaan nykyaikaa.

    1. Kiitos tuhannesti kommentista! Varmasti nykyaika on juuri yksi niistä syistä, miksi kotien esittelystä tai ylipäätään kaiken jakamisesta on tullut niin paljon normaalimpaa. Ja kuten sanoit, harrastushan tämä on <3

  2. Olet ihan kaheli! <3 Olen viimeinen, joka mahtuu samaan lauseeseen Isabella Löwengripin kanssa. Tiedätkö, että todellisuudessa oma tunnettuuteni on ihan tosi matala sisustusblogien ulkopuolella. Jos pysäytät ihmisen kadulla ja pyydät häntä mainitsemaan jonkun blogin, saat käydä 5 999 999 suomalaista läpi ennen kuin joku mainitsee minut ja se on äitini. 😀 Tosi ihana ja aktiivinen yhteisö minulla on ympärillä, ehkä se pöhinä antaa illuusion siitä, että olisin valtakunnallisesti tunnetumpi kuin olen, mutta eivät lukijamääräni ole yhtään hyvän keskitason yläpuolella.

    Yleisesti ottaen sisustusblogeista puhutaan aika vähän, koska meistä koti-ihmisistä ei saa revittyä draamaa. Nykyään kirjoitan itse aika paljon muustakin, mikä toki voi osaltaan vaikuttaa siihen, että joku saattaa minut pelkästään sisustamiseen keskittyvää bloggaajaa enemmän AV-palstalla mainita. En tiedä. En ole halunnut lukea pitkään aikaan, koska mikään kiva mieli niistä ventovieraiden ihmisten keskusteluista ei jää.

    Jos puhutaan bloggaajien tunnettuudesta ja top of mindista, niin kärkipäässä on alan ensimmäiset nimet eli jo kymmenen vuotta sitten aloittaneet bloggaajat. Toiseksi joukossa on nopeasti tunnetuksi nousseita ja seurapiireihin päässeitä bloggaajat – muoti- ja lifestyle-puolelta kaikki. En voisi kokea olla kauempana tästä joukosta, enkä missään nimessä koe itse julkisuutta minkäänlaiseksi tavoiteltavaksi tilaksi. Päinvastoin, se ahdistaa.

    Minun on myös pakko oikaista sitä mielikuvaa, että ainakaan minulle ei todellakaan tule yhteistyötarjouksia ovista ja ikkunoista. Ne ovat aivan muut kollegat, jotka myyvät eioota täydellä kalenterilla – nimenomaan ne tunnetuimmat kollegat ja tässä tunnettuus nähdään. Teen kirjaimellisesti iltoja ja viikonloppoja myöden töitä, että minulla on sen verran yhteistöitä, että pystyn elämään sillä. Siis maksamaan lainanlyhennyksen ja päiväkotimaksut, en ostamaan Chaneleita ja matkustaa joka kuukausi Balille. Haluaisin oikaista tämän, koska en missään nimessä kuulu siihen joukkoon, joka elää leveästi tai ”helposti” blogilla. Minä vain elän, ja sekin on joka kuukausi vaakalaudalla, kuten olen yrittäjyydestäni kirjoittanut.

    Tämä on kiinnostava aihe kyllä, kiitos kun kirjoitit! Itselläni oli aivan älytön kynnys alkaa vuonna 2012 blogata. Kesti monta vuotta ennen kuin rohkenin aloittamaan. Kodin näyttäminen jännitti kai sekin, mutta ylipäätään bloggaaminen tuntui jotenkin, no, nololta tai tyhmältä. Koskaan en ajatellut puolta sekuntiakaan, että saisin bloggaamisesta mitään, edes sitä huulipunaa, vaan kaikki lähti halusta kirjoittaa aiheesta, johon kokee paloa. Sama palo on motiivina edelleen, mutta perheellisenä en koskaan voisi käyttää intohimooni näin paljon aikaa kuin nyt käytän, ellei saisi korvausta. Jos menisin päivätöihin, lopettaisin blogin ja ylläpitäisin Instagramia. Onneksi nykyään on monta tapaa vaihtaa ideoita ja inspiraatiota samanhenkisten kanssa. Kai kaikesta jakamisesta (paitsi sen todellisen elämän) on tullut uusi normi. 🙂

    1. Kiitos (jälleen) ihanasta ja ajatuksella kirjoitetusta kommentista, yritän yltää vastauksellani samalle tasolle <3

      Alkuperäinen tarkoitukseni oli viitata enemmän siihen inspiraationa toimineeseen keskusteluun, mutta aihe lähti viemään itseään hieman toiseen suuntaan. Ja myönnän, vähän jännitti julkaista tämä… 😀

      Tekstissä teen aika rankasti yleistyksiä, ja varmasti ne pätevät enemmän muotibloggareihin ja niihin huipputyyppeihin.

      Pahoittelen, jos tekstistä tuli mitenkään sellainen mielikuva, että puhun koko ajan sinusta ja Isabellasta alun viittauksen jälkeen. Vaikka myönnän kyllä kuvitelleen sinun olevan vähän isompi nimi kuin nyt kerrot 😉 Mielestäni tekstisi ovat aivan huippu hyviä ja sen puolesta ohitat mielestäni aika monta "kovan luokan" bloggaria! Ja kyllä, sisustusskene on täällä toooodella pieni kun vertaa vaikkapa juuri Ruotsiin.

      Olen samaa mieltä julkisuudesta kanssasi. Silti kuitenkin julkisuutta täytyy bloggaamisessa kestää ja jopa vähän toivoa, muutenhan voisi kirjoittaa vain omaksi ilokseen sanasanan takana. Tiedän, puhun tässä aivan ristiin mutta omatkin fiilikset ovat tässä todella hajallaan.

      Itsekin aloitin kirjoittamisen vain kirjoittamisen ilosta, mutta aika nopeasti uskalsin sanoa ääneen, että kyllä minä tästä pienen tulovirran haluan. Sukulaisten ja kavereidenhan mielestä se oli ihan höpsöä, mutta täytyyhän sitä tytöllä tavoitteita olla! Eikä mielestäni siinä kaupallisuuden tavoittelemisessa ole enää mitään väärään. Kaikki tietävät jo miten homma toimii(?). On tietenkin niitä blogeja, joista mainostus loistaa kilometrien päähän, mutta sitten on myös niitä, jotka aidosti osaavat kirjoittaa osuvia ja kiinnostavia yhteistyöpostauksia. Silloin lukijalle, ainakaan itselleni, ei ole edes väliä, että raha on tekstin teon lomassa liikkunut.

      1. En onneksi luullut! Köyhän miehen Isabella Löwengrip oli kyllä ihana. <3 Harmi, ettei niin köyhää miestä olekaan. 😉

        Niin herkullinen aihe, etten näemmä edes kiireen keskellä malta olla jatkamatta…

        Päästään lempiajatukseni äärelle: kaikki on aina suhteellista. Varmasti jos aloittelevampi sisustusbloggaaja vertaa itseään minuun, näytän menestyneeltä ja toki sitä jossain määrin tässä asiayhteydessä olenkin: kohta kuuden (!) vuoden kovalla työllä ja muutaman onnellisen käänteen kautta. Kun taas vertaan itseäni tunnetuimpiin boggaajiin, koen, ettei minua nimenomaan valtakunnallisesti tunne kukaan. Puhumattakaan teiniyleisöön vetoavista vaikuttajista, joilla on, hyvänen aika, helposti 100 000-200 000 seuraajaa Suomessakin. Täytyykin aina muistaa se konteksti, jossa asioista puhutaan. Meidän aikuisten naisten sisustusblogit tulevat aina jäämään suureen yleisöön vetoavista vaikuttajista. Oman viiteryhmäsi sisällä olet jo edennyt vaikka mihin.

        Se tällä alalla onkin jännä, että laatu ei ole sama asia kuin suosio. Tähän kiinnitän ihan jatkuvasti huomiota. Toki laatu on subjektiivinen käsitys, mutta kuitenkin. Esimerkiksi sinä kuvaat ja kirjoitat erinomaisesti, eikä ole mitään syytä, miksi et ole tai olisi kohta laajemmin tunnettu tai arvostettu sisustusbloggaaja. Myöhemmin aloittaneilla on vain hurjasti kirittävää ja siinä päästään tuohon top of mind -kohtaan, josta puhuin. Koen, että minun on täytynyt tehdä kaksin verroin töitä tunnettuuteni eteen, kun aloitin puolet myöhemmin kuin ensimmäiset. Sinä taas ehkä joudut tekemään triplasti enemmän töitä, kun etumatkaa on vieläkin vähemmän. Tämä on ikävä totuus, mutta kun sen tiedostaa, ymmärtää, että ei-niin nopea eteneminen ei ole omasta tasosta kiinni, vaan olosuhteista.

        Ymmärrän aivan täysin! Se ihan varmasti tuntuu monenkin korvaan lapselliselta, että blogista saisi rahaa tai että sillä jopa eläisi täysin. Sitä voikin olla vaikea sanoa ulkopuolisille ääneen, mutta sitä varten on kollegat. Olen itsekin kipuillut saman asian kanssa, että onko aikuisen naisen noloa elää jollain sisustustyynyjen esittelyllä. Mutta kun asian kääntääkin niin, että olen saatua luotua oman median, jonne mainostajat maksavat päästäkseen, ei ansaitseminen tunnukaan enää yhtään nololta, päinvastoin, siitä saa olla ylpeä. Parasta tällä alalla on se, että aloittaa voi kevyesti ja vähintään sivutulojen saaminen blogin kautta on todella realistinen tavoite. En näe YHTÄÄN syytä, miksi se ei kohdallasi ennen pitkää tapahtuisi. Lisäisin sinut mielelläni yhteen pieneen ja luottamukselliseen Facebook-ryhmään, joka tukisi juuri tässä. Jos vain haluat mukaan, niin laita kaverikutsu, niin teen jäsenlisäyksen ylläpitäjän roolissa. <3

        Vielä lopuksi on pakko kiittää tästä: ”On tietenkin niitä blogeja, joista mainostus loistaa kilometrien päähän, mutta sitten on myös niitä, jotka aidosti osaavat kirjoittaa osuvia ja kiinnostavia yhteistyöpostauksia. Silloin lukijalle, ainakaan itselleni, ei ole edes väliä, että raha on tekstin teon lomassa liikkunut.” Olen niin samaa mieltä! Mielestäni kaupallisuutta on turha kritisoida kaupallisuuden takia, vaan siksi, jos ei postaus anna mitään muuta kuin mainosmaisen sisällön. Silloin vika on sisällössä, eikä liikkuneessa rahassa. Kiitos vielä ajatuksia herättäneestä tekstistä! <3

        1. Huh, piti tulla äkkiä kotiin ja vetäistä pastaöverit naamaan että pääsi äkkiä vastaamaan 😀

          Kiitos ihan tuhannesti näin kauniista sanoista <3 Tietenkin vertaan itseäni muihin (kuinka sitä muuten kehittyisikään) ja tiedän homman omalla kohdallani olevan todella alussa. Saan nauttia ammatillisesta tyydytyksestä päivätyössäni, joten siinä mielessä olen aina voinut suhtautua blogin kasvuun rennosti. Muuten repisin taatusti kamalan stressin koko asiasta!

          Ja aikaisin aloittaneet ovat päässet helpommalla, kyllä. Nykyisin lukijat osaavat vaatia hyvää sisältöä ja siinä missä pitkään skenessä olleet ovat harjoitelleet sitä vuosia, pitää uutukaisten yltää samalle tasolle jopa vuodessa.

          Mitä tulee omaan viitekehykseeni, tiedän sen olevan aika kapea. Ei sillä, että olisin alussa, mutta yksinkertaisesti tyylini jo rajaa noin 70% suomalaisista sisustajista kohderyhmäni ulkopuolelle 😀 Tämänkin tiedostan vallan mainiosti joten no stress about it. Ne joihin tyylini kolahtaa, tykkäävät siitä tosissaan. Ja onhan 100 uskollista lukijaa aina parempi kuin 1000 satunnaista kävijää. Ja kun se yleisö ja oma media on luotu, niin totta helkkarissa siitä pitää olla ylpeä!

          On lohduttavaa kuulla, että samalla kun itse vertaan itseäni sinuun, sinäkin jatkat vertailua aina vaan isompiin nimiin. Mutta kuten sanoin, se on kehittymisen edellytys ja siinä mielessä ihan tervettä.

          Laatu ei ole sama kuin suosio, voi kyllä! Olen itsekin monet kerrat tätä pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kun henkilöbrändi on tarpeeksi vahva, voi laadusta alkaa luistamaan lukijoita menettämättä. Ehkä. Enhän minä mitään lukuja ole nähnyt.

          Tulisin mielelläni siihen ryhmään, kiitos <3 Ja kiitos tästä keskustelusta <3

          Huomaa että kaikki verenkierto meni nyt mahaan, sen verran epäloogisesti jäsennelty vastaus tästä tuli…!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *