Kuvankäsittelyvinkit – Rekvisiitan monistaminen valokuviin

Oletteko ikinä tuskastelleet sen kanssa, kun täydellisiä instaan kelpaavia leivonnaisia onnistui vain yksi tai kuinka kaunis flatlay-kuva oikein huutaisi toista antiikkikuppia? Rekvisiitan monistaminen valokuviin on yllättävän helppoa ja siihen tarvitset ainostaan kunnollisen kameran, jalustan ja kuvankäsittelyohjelman.

Kuten tiedätte, rakastan flatlay-kuvien stailaamista ja usein teen kirpputorilta ihania rekvisiittalöytöjä niihin. Huono puolihan kirppistelyssä on se, että usein sitä ihanaa lautasta tai haarukkaa löytyy tasan yksi kappale. Sama juttu kun kahden ihmisen taloudessa en viitsi kokata ruokaa koko armeijalle, vaikka ruokakuvissa runsaat tarjoilut esiintyisivätkin edukseen. Näissä tilanteissa otan luovan vapauden hieman vääristellä todellisuutta ja kuvankäsittelyllä monistan rekvisiittaa kuviin.

flatlay valokuvausvinkit essi.tuu4

Tässä yllä on valokuva, jossa esiintyy kaksi kahvikuppia – todellisuudessa minulla on niitä vain yksi. Minulla ei myöskään ole kuvausassaria vaan sen lisäksi että olen ottanut kuvan, esiintyy kuvassa myös minun käteni toisen kupin ympärillä. Kuinka tämä on mahdollista? No ottamalla tietenkin kaksi kuvaa ja yhdistämällä ne yhdeksi!

flatlay valokuvausvinkit essi.tuu 1

Tässä näette kaksi kuvaa, jotka Photoshopin avulla yhdistin yhdeksi kuvaksi. Ensimmäisen kuvan sommittelin valmiiksi ajatellen, miltä taustalla oleva kuppi näyttäisi ja mihin kohtaan sille jäisi loogisesti tyhjä kohta. Kameran asetin tukevasti jalustalle, laitoin säädöt kohdilleen, tarkensin edessä olevaan kuppiin ja nappasin kuvan.

Tämän jälkeen otin kameran automaattisen tarkennuksen pois, jolloin kamera ei tarkenna itse uudelleen toisen kuvan kohdalla. Näin kuvien yhdistelmästä tulee mahdollisimman luonnollinen kun tarkennus pysyy tismalleen samana. Siirsin kupin pois kuvasta, laitoin itselaukaisimen päälle ja siirryin kuvan taustalle kahvikuppi kädessä.

flatlay valokuvausvinkit essi.tuu2

Kun olin tyytyväinen selfieeni, avasin kummatkin kuvat kuvankäsittelyohjelmassa. Koska kuvat ovat otettu jalustalla ja samalla tarkennuksella, pitäisi kuvien olla jokaista yksityiskohtaa myöten samat liikkuvaa kahvikuppia lukuun ottamatta. Asetin kuvat päällekäin ja kumitin (kumittamisen sijaan käytin kyllä tasomaskia) ylemmästä kuvasta alla olevan kahvikupin näkyviin. Ja tadaa! Kaksi kuvaa on saumattomasti yhdistetty eikä kukaan ikinä arvaisi.

flatlay valokuvausvinkit essi.tuu3

Tämän jälkeen vielä muokkasin kuvan samalla tyylillä, jolla yleensäkin käsittelen kuvani. Siitä voit lukea lisää täältä. Ja tässä vielä valmis kuva:

flatlay valokuvausvinkit essi.tuu4

Nyt tiedätte salaisuuden näidenkin kuvien kohdalla 😀

Essi / Pinossa - -
Posted in valokuvaus

8 kommenttia “Kuvankäsittelyvinkit – Rekvisiitan monistaminen valokuviin

    1. No kiva jos päätyy kokeiluun ja oli vinkistä apua 🙂 Kuvankäsittelyä pitää kyllä pitää yllä jatkuvasti, jotta tyyli ja taito pääsevät kehittymään – minustakin tuntuu että aikaa sille on liian vähän!

    1. Apua, miten sä voit elää ilman jalustaa :’D Nyt äkkiä sellainen hankintaan! Itsekin pitäisi ostaa uusi ruokakuvia varten ja ajattelin ostaa verkkokaupasta jalustan vaakatangolla (139,90) 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *