Riittämättömyyden tunteesta

IMG_9905

Joku saattaisi kuvailla minua aika itsevarmaksi ihmiseksi, jolla on asiat aika kivasti. Kuitenkin juuri tällä hetkellä tunnen valtavaa riittämättömyyden tunnetta aivan kaikesta. Tiedättekö, kun tuntuu ettei oma osaaminen oikein riitä mihinkään?

Aina ajoittain saan ”kriisikohtauksia”, ja silloin vellon muutaman päivän tuossa kamalassa tunteessa, enkä tunne pääseväni siitä yli. En tiedä mistä nämä kriisit saavaat alkunsa, mutta kun se tapahtuu, iskevät kaikki epävarmuuden tunteet täysillä. Ja silloinhan kaikki on p*skaa enkä mielestäni onnistu enää missään vaikka järki sanoisikin muuta. Esimerkiksi:

Katson Youtubesta Adobe-gurun Lightroom-tutoriaalin ja tunnen olevani maailman surkein valokuvaaja.

Katson maratoonina Masterchefiä ja toivoisin edes osaavani keittää pastan oikein.

Agilitytreeneissä oma suoritus ei ole mitään verrattuna kaverin juoksemaan rataan.

Luen huippusuosittua blogia ja oma tekemiseni tuntuu säälittävältä huippuunsa hiotun sisällön rinnalla. 

Selaan Instagramia ja huomaan muiden saavan seuraajia kymmeniä päivässä, kun oma lukuni ei ole liikkunut mihinkään kahteen viikkoon. 

Näen huippuluokan mainoskampanjan ja hieman kateellisena mietin, miksi en itse ole kyennyt edes ehdottamaan sellaista. 

Kaiken kukkuraksi tässä pitäisi olla kohta naimisissa, hankkia lapsia (jos sukulaisilta kysytään) ja opetella järjestämään tärkeät paperit niin, ettei laskut joudu vahingossa paperinkeräykseen.

Ja arvatkaa kauanko hinkkasin tätä  tekstiä, kun koko ajan vain ajattelin kuinka hyvin Pupulandian Jenni tämän kirjoittaisi.

20.8.17 2

Kaikki yllä luetellut epävarmuudet ja riittämättömyyden tunteet osaan kuitenkin selittää järjellä. Tiedän olevani teknisesti ihan hyvä kuvaaja, enkä ole ihan kädetön keittiössäkään. Agilityssa tiedän tehneeni hurjasti töitä, jotta olen saanut kaivettua epäsosiaalisesta koirastani sen nykyisen luonteen esiin. Mitä tulee bloggaamiseen, en tietenkään voi verrata vuoden vanhaa blogiani 10 vuotta jatkuneeseen harjoitteluun. Työkiireiden takia en ole ehtinyt notkumaan Instassa ja se selittää seuraajakasvun tyrehtymisen. Enkä tietenkään voi yhden hengen tiimissä toteuttaa vastaavaa kampanjaa kuin mihin kymmenen hengen tiimi satojen tuhansien eurojen budjetilla pystyy.

Tunnen olevani monessa asiassa ihan ok, mutta en loistava missään. Somen nosteassa jatkuvasti pinnalle supernuoria lahjakkuuksia, hämärtyy ajatus siitä, että taitoni ja se oma juttuni on ehkä vasta kehittymässä. Tai että meidän kaikkien ei tarvitse olla lapsineroja. Ehkä se tietojeni ja taitojeni huippuhetki onkin vasta tulossa kymmenen vuoden päästä, teenhän kuitenkin nyt aika montaa asiaa ensimmäistä kerta.

IMG_9444

Olen kaikki-mulle-nyt-heti-persoona ja riittämättömyyden tunteessa vertaan itseäni niihin, joilla elämänkokemusta ja taitoa on jo ehtinyt kertyä huomattavasti enemmän kuin minulle tai ihmisiin, joilla esimerkiksi työkiireet eivät haittaa aktiivista Instagrammaamista. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Lisäksi koen jatkuvasti tarvetta todistella osaamistani muille. Minua ärsyttää olla aina se nuorin olettamuksella, että en tiedä vielä mitään (koska vielä näytän ikäistäni nuoremmalta). Tämä on varmaan peruja baari-uraltani, mutta kaikenlainen tytöttely saa minut näkemään punaista. En tietenkään oikeasti kuvittele tietäväni kaikkea, enkä varmaan koskaan tule tietämäänkään. Tottakai haluaisin olla se paras, ja se voima ajaakin minua jatkuvasti eteenpäin. Ja juuri siksi se riittämättömyyden tunne tuntuu niin pahalta.

IMG_9431

Tiedän näiden fiilisten olevan typeriä, koska kyllähän minä riitän juuri tällaisena. Olen 26-vuotias, onnellisessa parisuhteessa ja asun kivassa talossa hyvällä alueella. Olen onnekas, kun pankki myönsi lainan sen ostamiseen ja vielä onnekkaampi, koska lainanlyhennysten jälkeen palkasta jää vielä rahaa käydä joskus leffassa. Olen täysipäiväisessä duunissa, jossa saan olla luova ja josta muutenkin pidän todella paljon. Vielä tämän lisäksi olen terve. Joudun aitiopaikalta seuraamaan päivittäin millaista elämä sairauksien kanssa on, joten oikeasti minulla ei ole edes oikeutta valittaa pikkujutuista.

On vain niin helppoa verrata itseään muihin ja vähätellä omaa osaamistaan. Vaikka oikeastihan pitäisi vaan pyrkiä tekemään parasta siitä ja niistä taidoista, joita tällä hetkellä on työkalupakissa. Itselleen pitää antaa armoa ja muistaa, että kaikessa ei voi olla paras.

___

Today’s feeling: make the best of what you have. If it is sh*t, cover it in glitter.

Essi / Pinossa - -
Posted in random

6 kommenttia “Riittämättömyyden tunteesta

  1. Tuntuu niin tutuilta ajatuksilta! Mulla on välillä ihan hirveitä riittämättömyyden puuskia ja samalla tiedän tekeväni enemmän kuin moni muu. Olen joutunut pakostakin tottumaan siihen, että kaikkea ei pysty tekemään täydellisesti. Kun on lisäksi kolme lasta, joiden elämää joutuu myös elämään, niin siinä on todellakin monta rautaa tulessa. Edes esikoinen joka on jo yläasteella, ei kykene hoitamaan omia asioitaan ihan siten kuin minä odottaisin (tottakai haluan että lapseni olisivat mahdollisimman itsenäisiä ja kykeneviä hoitamaan ja muistamaan omat asiansa, jotta minulla olisi helpompaa…) Kun sitten minäkin unohdan paljon niitä lasten asioita, niin itsesyytösten määrä on melko suuri. Yritä siinä sitten samalla hoitaa kodin ja työn lisäksi bloggaus ja sometuskin mahdollisimman mahtavasti… Ei aina irtoa. 😀

    Mutta sulle täytyy sanoa, että en olisi uskonut että blogisi on vuoden vanha, niin prolta se näyttää, ja instassa olet kyllä ollut tosi aktiivinen. Täytyy hattua nostaa! 🙂

  2. Voi Hanna <3 Kiitän tästä hatun nostosta sydämeni pohjasta!

    Varmaan jokainen meistä käy näitä tunteita läpi jossain vaiheessa elämäänsä. Välillä mietinkin, miltä niistä tyypeistä, joista itse otan mallia, mahtaa silloin tuntua. Tai että oviko joku oikeasti olla immuuni näille fiiliksille.

    Voin vain kuvitella omia puuskiasi kaiken tuon keskellä! Aikaa ei vain voi riittää kaikkiin ja kaikille. Mutta se on hyvä, että osaat antaa arvostusta omalle työllesi, myöhemmin sitä varmasti tulee myös esimerkiksi lapsilta 🙂

  3. Voi kuule Essi! 37 vee on mittarissa ja ihan samoja fiiliksiä on täälläkin! Onneksi joka päivä vähemmän, mutta välillä vieläkin se riittämättömyyden tunne valtaa mielen! Lapsuudestahan nämäKIN tulevat ja tällaisia asioita täytyy hoitaa hieman eri tavalla <3 Mutta lohduttavaa on se, että se on mahdollista!

    Ollaan armollisia itsellemme <3

  4. Voi S, mua niin paljon lohduttaa kuulla että meillä kaikilla on näitä fiiliksiä elämäntilanteesta ja iästä riippumatta!

    En edes ajatellut, että tämä tulisi jotenkin lapsuudesta, mutta nyt kun sanoit niin voipi olla. Olin aina se kympin tyttö ja sitä kautta opin aika hyväksi suorittajaksi.

    Mutta ollaan armollisia toisille ja itsellemme <3

  5. Mietin, että onpa samanlaisia ajatuksia kuin minulla – hyvä etten ole ainoa. Kunnes huomasin, että olet 11 vuotta nuorempi! Pakko sanoa, että tuli vielä riittämättömämpi olo :O

    Mutta mikään ei muutu, jos ei tartu asioihin 🙂 Vertaan itseäni helposti ammattilaisiin asioissa, joita itse teen harrastuspohjalta. Joten täytyy vain harjoitella ja löytää oma tapa tehdä. Eikä odottaa että olisi tosi hyvä kaikessa. Jottei 11:n vuoden kuluttua enää riittämätön tunne :p

  6. Ei älä nyt herranen aika Laura! Sen verran olen kommentteja tähän liittyen saanut mm. Instassa, että voin sanoa kaikilla olevan näitä fiiliksiä iästä riippumatta. Minä olen siitä onnellisessa asemassa (jos niin voi sanoa) että tällä hetkellä vastaan vain itselleni, eikä vastuulla ole esimerkiksi lapsia niin kuin monella muulla. Täytyy olla todellinen superihminen hoitaakseen lapset, blogin, kodin ja työn.

    Ja kyllä – se onnistuminen ja oppiminen on ihan itsestään kiinni. Ja kuten ystäväni totesi, meille luoville se toisten ihannointi on kehittymisen ehto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *